Koronatilanteen aiheuttamat muutokset Yhdistysverkoston toiminnassa

10.9.2020

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkoston toiminnassa noudatetaan turvavälejä ja pyydetään THL:n ohjeistuksen mukaan tapahtumiin tulijoita käyttämään kasvomaskia. Kun saavut tapahtuma- tai kokouspaikalle, ole hyvä ja pese tai desinfioi kätesi. Emme kättele tai halaa, ja pidämme myös istuessa turvavälin. 

Harkitse aina osallistumisesi tapahtumiin tai kokouksiin myös oman vointisi ja oman yleisen terveydentilasi mukaan. Ethän tule paikalle pienimpienkään oireiden ilmaantuessa, kiitos! 

Vanhalla Sahan koululla Järvenpäässä on paikan päällä erillinen toimintaohje jossa ohjataan mm. pintojen pyyhkimisessä ja kahvinkeitossa. Olemme pidentäneet varausten siirtymiä siten, että paikalla ei olisi lainkaan kahden eri ryhmän edustajia. Pyydämme ryhmien vastuuohjaajia tai puheenjohtajia pitämään ryhmänsä tai yhdistyksensä paikallaolijoista kirjaa yhteystietoineen ja pitämään kulloinenkin lista tallessa kuukauden ajan. Sahalla voi kokoontua kerrallaan maksimissaan 15 henkilöä.


Keusoten asiakasohje 9.9.2020


Asiakasohje kuntien ikääntyneiden toimintaan

THL:n ohjeistuksen mukaisesti erityisesti yli 70-vuotiaiden pitäisi välttää altistumista koronavirukselle, sillä heillä on selvästi muita suurempi riski sairastua vakavaan koronavirustautiin. Tämä johtuu siitä, että elimistön puolustuskyky heikkenee, kun ikää karttuu. Ikääntyneillä on myös enemmän pitkäaikaissairauksia, jotka altistavat vakavalle koronavirustaudille.
Lähikontakteissa on hyvä noudattaa edelleen pidättyvää linjaa yksilöllistä harkintaa käyttäen, ottaen huomioon henkilön kokonaistilanne ja yksilölliset riskitekijät.
Ikääntyneiden toiminnan järjestämisessä huomioidaan ryhmien koot ja turvavälit sekä turvalliset toimintatavat. Varotoimista huolimatta pyydämme teitä huomioimaan, että koronaviruksen tartuntariskiä ei voida kokonaan poistaa.
Huomioithan, että et osallistu sairaana:

Koronatartunnan oireita voivat olla:
• Kuume
• Yskä
• Hengenahdistus
• Lihaskivut
• Väsymys
• Nuha
• Pahoinvointi
• Ripuli
• Maku- ja hajuaistin häiriöt
Jos havaitset oheisia oireita, olethan yhteydessä koronahoitopuhelimeen: p. 019 226 0099 (avoinna joka päivä klo 8-20).
Ohjatussa toiminnassa:
Henkilökunta huomioi tartuntariskin ja muistuttaa ohjeistuksista:
• Muista turvavälit (1-2 m), ei tervehditä kätellen tai halaten.
• Henkilökunta välttää turhaa koskettelua ja läheisyyttä päivän aikana.
• Huolehdi käsien pesusta saippualla ja käsien desinfioinnista tullessasi, wc-asiointien jälkeen sekä ennen mahdollista ruokailua tai kahvia.
• Käytä nenäliinaa suojana, jos sinun tarvitsee yskiä tai aivastaa. Heitä kertaalleen käytetty nenäliina heti roskiin. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, pyri yskimään esimerkiksi olkavarttasi vasten.
• Voit tarvittaessa käyttää itse hankkimaasi suu-nenäsuojusta ohjatussa toiminnassa ja aina lähikontaktissa ollessasi.