Tarinamme

Unelmointi on vaarallista. Unelma voi toteutua, kuten kävi Keski-Uudenmaan Yhdistysverkostolle, kun vanha Sahan koulu saatiin järjestötaloksi. Mika Väisänen toi julki oman unelmansa, sai vastakaikua ja kolmen yhdistyksen voimin lähdettiin liikkeelle kasvattamaan verkostoa lopulta seitsemän kunnan alueella: Järvenpäässä, Keravalla, Tuusulassa, Nurmijärvellä, Mäntsälässä, Pornaisissa ja Hyvinkäällä.

Järvenpään Seudun Invalidit ry:n puheenjohtaja Mika Väisänen alkoi vuonna 2006 unelmoida järjestötalosta. Ajatusta ruokki hedelmällinen yhteistyö Kuka vaikuttaa -hankkeen vetäjän Anne Aholaisen kanssa.  Mika otti yhteyttä ensin Järvenpään Reumayhdistykseen, jossa kopin otti puheenjohtaja Seija Lahti. Kolmas yhdistys, jota pyydettiin kumppaniksi oli Setlementti Louhela ja toiminnanjohtaja Synnöve Sternberg.

Nämä kolme yhdistystä allekirjoittivat Järvenpään Yhdistysverkosto ry:n perustamispaperit ja Mika Väisänen aloitti hallituksen puheenjohtajana 2007. Mika toimi myös toiminnanjohtajana luottamushenkilön mandaatilla, kunnes vuonna 2009 hänet saatiin palkattua toiminnanjohtajaksi ja Johanna Sakko projektityöntekijäksi. Synnöve Sternberg aloitti hallituksen ruorissa toukokuussa 2008. Matka kohti unelmaa sai vahvaa taloudellista tukea lentoonsa, kun Yhdistysverkoston hallinnoima ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama Järjestötalo Järvenpäähän - kumppanuushanke käynnistyi. Matkan varrella myös yhdistyksen nimi laajeni koskemaan Järvenpään lisäksi koko keskistä Uuttamaata ja Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto näki päivänvalon vuonna 2008.

Järvenpään kaupungin avustuksella vanha Sahan koulu saatiin yhdistyksen käyttöön remontin jälkeen ja varsinainen toiminta talossa käynnistyi syksyllä 2010. Siitä alkaen se on toiminut järjestöjen talona Järvenpäässä toimiville yhdistyksille.

Vuonna 2011 hallituksen puheenjohtajana aloitti Annikki Ahlqvist ja yhteisökoordinaattoriksi napattiin Soile-Maria Linnemäki. Vapaaehtoisuus on verkoston toiminnan ytimessä, joten tähän tarinaan kuuluvat oleellisesti kaksi vapaaehtoista Seija Lahti ja Helvi Söderlund. Heidän lisäkseen verkostossa toimii iso joukko muita ihmisiä, jotka ovat antaneet ja antavat arvokkaan aikansa yhteiseksi hyväksi.

Väisäsen työn ja koko yhdistysverkoston toiminnan arvostuksesta ja tärkeydestä puolesta puhuu Mika Väisäsen valinta vuoden järvenpääläiseksi 2013. Jäsenyhdistyksiä oli vuonna 2014 yhtä vaille neljäkymmentä ja ihmisiä - jäsenyhdistysten jäseniä, oli verkoston vaikutuspiirissä lähes 18 000, suomalaisen pikkukaupungin verran. Vuonna 2022 jäsenyhdistyksiä on 54 ja niiden jäseniä yli 32 000.

Yhdistysverkosto kehittyy ja kasvaa ja houkuttelee yhä uusia toimijoita mukaan. Unelma jalostuu kohti uutta suuntaa aina kulloisenkin tilanteen mukaan.

Yhdistysverkoston koordinoima Tukipolkuja -hanke  toimi vuosina 2014-2016 Raha-automaattiyhdistyksen avulla. Nimensä mukaisesti kolmivuotinen hanke tarjosi tukipolkuja: innovatiivisia, terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia tukevia palveluja pilottikuntiin eli Järvenpäähän ja Nurmijärvelle.

Kumppanuudella soteen ja kuntiin 2017-2019 oli STEA-rahoitteinen hanke joka päätty alkuvuonna 2020, ja Vertaistuen polku sairaalasta kotiin eli OLKA-hanke 2019-2021 oli samoin STEA-rahoitteinen. Vuoden 2022 alusta OLKA-työ siirtyi osaksi Yhdistysverkoston pysyvää toimintaa.

Kaikilla hankkeilla on nettisivuilla omat alasivut, joista tietoa löytyy tarkemmin.