Välittämisen viikko
![]() |
Mikä Välittämisen viikko?
Välittämisen viikon juuret kietoutuvat marraskuiseen ehkäisevän päihdetyönviikkoon. Vuosien saatossa tämä valtakunnallinen teemaviikko on saanut omat järvenpääläisen muodon ja nimikin on muuttunut Välittämisen viikoksi. Ehkäisevän päihdetyön rooli Välittämisen viikolla on vaihdellut vuosittain.
Välittämisen viikko on järvenpääläisten yhteisöjen yhteisponnistus, minkä aikana viikkoon osallistuvat tahot tuovat välittämisen teemaa esille omassa viikkotoiminnassaan. Koordinaatiovastuussa olevat tahot haastavat keväisin paikallistoimijoita mukaan kehittämään tapahtumakokonaisuutta, jossa korostuvat toisesta välittäminen ja yhdessä tekeminen.
Vuonna 2012 Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto vastaa edellisen vuoden tapaan yhdessä Järvenpään Vanhempainverkoston kanssa teemaviikon koordinoinnista.
Ensimmäinen kaikille avoin suunnittelupalaveri pidettiin Järvenpää-talolla tiistaina 27.3. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleeksi seuraavaan palaveriin tiistaina 22.5 klo 16 alkaen vanhalla Sahan koululla (os. Puistotie 83).
Jos ette pääse paikalle mutta haluatte olla mukana viikossa, kertokaa ideoistanne Soile-Marialle. Yhteystiedot tästä.
"Järvenpäässä välitetään viikolla 45
Järvenpääläisten omaa Välittämisen viikkoa vietetään 7.-13.11.2011. Tämän jo perinteeksi muodostuneen teemaviikon taustalla on valtakunnallinen ehkäisevän päihdetyön viikko, mikä on vuosien saatossa saanut oman järvenpääläisen muodon. Viikon aikana järvenpääläiset työyhteisöt, yhdistykset, seurakunta, koulut ja harrastuspiirit tuovat esille välittämisen teemaa omissa viikko-ohjelmissaan. Viikon aikana luvassa on ainakin avoimia ovia kulttuuritapahtumiin, lasten työpajoja ja vanhusten lukuteatteria, aforismeja, patikointia ja sauvakävelyä, kaverijumppaa, nuorten konsertti ja vapaaehtoistoimijoiden juhla sekä paljon muuta. Ohjelman kehittymistä voi seurata Järvenpään Vanhempainverkoston ylläpitämillä Välittämisen viikon verkkosivuilla.
Mitä välittäminen on silloin kun ei järjestetä tapahtumia, juhlia ja konsertteja? Miten välittäminen näkyy järvenpääläisten arjessa? 16-vuotias Joonas on sitä mieltä, että välittämistä ovat niin halaukset ja kehut, kuin myös ystävälliset hymyt ja seura.” On tärkeää kokea olevansa arvostettu, kokea olevansa tärkeä jollekin. Erityisen tärkeältä välittäminen tuntuu kun on paha päivä ja joku lohduttaa. Silloin on tärkeää, että joku kuuntelee ja ymmärtää”, mies jatkaa. Joonaksen mukaan asiassa ihmeellisintä se, että välittäminen voi olla vain pienen pieniä tekoja.
Eläkeikään ehtinyt Marja-Leena pohtii arjessa välittämistä kysymysten kautta: Miltä tuntuisi saada hyvän päivän toivotus asuintalon pihalla tai oven avaus kauppareissulla? Miltä tuntuisi kuulla kysymys: Voisinko auttaa sinua? Vapaaehtoistyötä tekevän Marja-Leenan arjessa välittäminen näkyy myös läsnäolemisena kohtaamispaikassa, hetken antamisena jollekin sitä tarvitsevalle. ”Välittämistä on kulkea pieni matka yhdessä”, Marja-Leena tiivistää.
Olli ja Antti leikkivät päiväkodin pihalla. Olli pysähtyy kertomaan, että ainakin rakkaudesta näkyy, että isi välittää äidistä. Antin mielestä välittäminen näkyy siinä, että ”silloin pysyy sen toisen kanssa”. Päiväkodin pihalla leikkivät myös siskokset Saara 4v. ja Heidi 6v. Mitä välittäminen tarkoittaa heidän mielestä? ”Välittäminen on sitä, että tykkää toisesta”, tuumaa Heidi. Heidi tekee kuulemma kaikkea kivaa niiden kanssa keistä välittää. Siskosten kotona välittäminen näkyy silloin kun äiti ja isi pussaa ja ”silloin kun Heidiä itkettää, Saara tuo lampaan Heidille.”
Miten välittäminen näkyy yhteisössäsi teemaviikon aikana?"
-Soile-Maria Linnemäki

