Historia
-Seija Lahti kesällä 2011
Mistä kaikki alkoi
Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry (Yhdistysverkosto) on lähtenyt liikkeelle 2000- luvun puolessa välissä kun kaksi järvenpääläistä vammaisjärjestöä halusivat kartoittaa yhteisten toimitilojen mahdollisuutta sosiaali- ja terveysjärjestöille Järvenpäässä ja sen lähiseudulla. Järjestöjen tiiviistä yhteistyöstä ja yhteisissä toimitiloissa toimimisesta on paljon hyviä kokemuksia koko valtakunnan tasolla, esimerkiksi Hyvinkäällä, Seinäjoella ja Espoosssa.
Järvenpään Seudun Invalidit ry ja Järvenpään Reumayhdistys ry pyysivät kumppanikseen Setlementti Louhela ry:tä. Yhdessä nämä kolme rekisteröityä yhdistystä muodostivat Järvenpään seudulle kattojärjestön 23.04.2007, ja se sai nimen Järvenpään Yhdistysverkosto ry. Vuotta myöhemmin nimi vaihdettiin Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry:ksi.
Kuka vaikuttaa -hanke
Yhdistysverkosto perustajajärjestöt tekivät Kuka vaikuttaa -hankkeen kanssa tiivistä yhteistyötä jo ennen Yhdistysverkoston perustamista. Kuka vaikuttaa –hanke oli Uudenmaan sosiaaliturvayhdistyksen hallinnoima ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama hanke, joka oli seudullisen (KUUMA- kunnat) osaamisensa ansiosta lähentämässä järjestöjen välisiä suhteita jo ennen Yhdistysverkostoa. Järjestöjen välisen yhteistyön lisääntyminen on omalta osaltaan edesauttanut Yhdistysverkoston syntymistä ja sitä kautta yhteisen järjestötalon saamista järvenpäähän.
Järjestötalo Järvenpäähän -hanke
Vuoden 2009 alussa käynnistettiin Yhdistysverkoston koordinoima ja Raha-automaattiyhdistys ry:n rahoittama Järjestötalo Järvenpäähän -kumppanuushanke. Hankerahoitus mahdollisti mm. kahden kokopäiväisen työntekijän palkkaamisen nimikkeillä toiminnanjohtaja ja projektityöntekijä. Yhdistysverkosto sai uudenlaista terävyyttä toimintaansa kesällä 2010, kun Järvenpään kaupunki kunnosti ja vuokrasi vanhan Sahan koulun yhdistyksen toimitilaksi. Se mahdollisti useiden uusien toimintamuotojen käynnistämisen, minkä lisäksi useat jäsenyhdistykset saivat pysyvän katon päänsä päälle. Yhdistysverkoston jäsenmäärä kasvaa jatkuvasti. Tämän hetkisiin jäsenyhdistyksiin voi tutustua täältä.