Jäsenhuone|Työhuone

Alueen sosiaali- ja terveysjärjestöjä

Suomessa on arviolta noin 125 000 järjestöä, joista sosiaali- ja terveystoimialan järjestöjä noin 13 000. Näistä suurin osa toimii paikallisesti.

Keski-Uudenmaalla toimii noin 136 sosiaali- ja terveystoimialalla toimivaa järjestöä. Yhdistysverkosto pitää listaa niistä. Järjestöt on jaoteltu toimialoittain ryhmiin.

Jos haluat järjestösi lisättävän sivuille, tai tiedät jonkun listassa olevan järjestön lopettaneen toimintansa, tai yhteystietojen muuttuneen, otathan yhteyttä Yhdistysverkostoon tästä.


Toimintaa paikallisella tasolla

Keski-Uudenmaan alueella toimivat sosiaali- ja terveystoimialan järjestöt ovat ajankohtaisen- ja kokemukseen pohjautuvan tiedon välittäjiä. Erityisesti terveyteen, hyvinvointiin, eri sairauksiin ja niiden hoitoihin sekä arjessa jaksamiseen liittyen. Järjestöissä toimivat vapaaehtoiset- ja palkatut ammattilaiset opastavat, neuvovat sekä tukevat kansalaisia erilaisissa elämäntilanteissä. Järjestöt tarjoavat mm. koulutuksia, luentoja sekä infotilaisuuksia. 

Edunvalvonta ja vaikuttaminen on järjestöjen yksi tärkeimmistä tehtävistä. Järjestöjen kautta yksittäinen kansalainen voi tulla kuulluksi ja ennenkaikkea ajaa toisten kanssa itselle tärkeitä asioita sekä nostaa asioita näkyväksi Keski-Uudellamaalla.

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta on monen järjestön ydintoimintaa. Sitä kautta järjestöt tarjoavat tukea, että mahdollisuuden osallistua järjestötoimintaan, joka eniten itseään kiinnostaa. Kun erityisryhmien tarpeet huomioidaan, niin järjestötoiminta antaa hyvät osallistumis- ja toimintamahdollisuudet erilaiseen ja mielekkääseen virkistys- ja vapaa-ajantoimintaan.


Miten mukaan järjestötoimintaan?

Parhaiten mukaan pääsee ottamalla yhteyttä järjestön yhteyshenkilöön. Myös vapaaehtoistoiminnan kautta pääsee kätevästi mukaan järjestötoimintaan. Liittyminen järjestön jäseneksi on myös varteenotettava tapa tulla mukaan. Ehkä paras tapa tutustua järjestöihin on osallistua tapahtumiin, joissa tutustuu muihin järjestötoimijoihin ja voi kysellä toiminnasta ja siitä miten voi jatkossa olla mukana. Järjestöjen nettisivut, paikallisten lehtien yhdistyspalstat jne. tiedottavat ajankohtaisista tapahtumista.


Järjestöt tarvitsevat tukea

Järjestöt tarvitsevat tukea, jotta ne pystyvät tarjoamaan yhteisöllista ja yleishyödyllistä toimintaa kansalaisille. Tämän takia järjestöihin tarvitaan yhteistyökumppaneiksi yrityskumppaneita sekä kannatusjäseniä. Eri mahdollisuuksista tukea järjestöjen toimintaa saa ottamalla yhteyttä järjestöihin.