Jäsenhuone|Työhuone

Koulutus

 

Yhdistysverkosto järjestää yhdessä jäsenyhdistysten ja muiden yhteistyökumppanien kanssa keväisin vapaaehtoistoiminnan peruskoulutuksen. Sen lisäksi syksyisin järjestetään olohuoneiden emäntä- ja isäntäkoulutus yhdessä olohuoneverkoston kanssa.

Lukukaudella 2012/2013 järjestämme ensimmäistä kertaa Keravan opiston kanssa yhteistyössä luentosarjan yhdistystoimijoille sekä vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille ja mukana oleville.

Kysynnän mukaan Yhdistysverkosto järjestää myös muita koulutuksia vapaaehtois- ja yhdistystoimintaan liittyen.

Yhdistysverkosto ilmoittelee mm. tällä sivustolla myös jäseniensä ja muiden yhteistyökumppanien tarjoamista koulutuksista ja ohjaa kiinnostuneita osallistumaan myös niihin. Ilmoita oma koulutuksesi Soile-Marialle.